Hammasytimen eli pulpan tulehduksen syynä on monesti pitkälle edennyt hampaan reikiintyminen. Hammasytimen tulehdus hoidetaan yleisimmin juurihoidolla. Hampaan lämpötilaherkkyys ja sykkivä tai unta pirstova särky voi viitata juurihoidon tarpeeseen. Hermokivulle tyypilliseen tapaan kipuoire lisääntyy, mikäli ärsykettä ei hoida. Siksi oireilevan hampaan kanssa onkin hyvä tulla ajoissa hoitoon, jotta suurilta elämyksiltä välttyisi. Aina vika ei näy päällepäin, mutta oire kertoo hoidon tarpeesta.
Joskus pulpan tulehdus voi edetä oireettomasti. Silloin tulehdus voi levitä juurenkärjen ulkopuolelle hammasta ympäröivään luuhun, ja se huomataan vasta myöhemmin joko oireiden ilmaantuessa tai löydöksenä hampaiston röntgentutkimuksessa. Tällöin hammas on tunnoton ja oireeton. Kuolioon hiipunut hammas on syytä juurihoitaa, jotta luu hampaan ympärillä pysyy terveenä ja hyväkuntoisena.
Miten juurihoito tehdään?

Juurihoidot tehdään tänä päivänä pääosin koneellisesti ja puudutuksessa, jolloin kanava saadaan tehokkaasti puhdistettua. Kanavien muoto ja hampaan anatomia vaihtelee suuresti yksilöittäin ja siksi röntgenkuvien ottaminen juurihoidon yhteydessä on tärkeää. Apulaitteina käytetään usein myös ultraääntä ja suurentavia laitteita, kuten luuppeja tai mikroskooppia. Meillä on juurihoidon spesialisti, endodontti, joka on erikoistunut mm. juurihoitoihin.
Hoidon jälkeen oireiden seurannan ja röntgenkuvien avulla varmistetaan, että tulehdus hampaasta paranee ja pysyy poissa. Kuvauksia on siksi syytä tehdä säännöllisesti myös jälkikäteen aina vuositarkastusten yhteydessä.
Varaa aika meiltä joko alta ajanvarauksestamme tai puhelimitse vastaanotoltamme 050 589 6307, niin arvioimme hoidontarpeesi.